Visa

Visa Inc., on yhdysvalloissa pääkonttoriaan pitävä monikansallinen luottoyhtiö, joka on perustettu vuonna 1970. Se toimi alkuaan Bank of American BankAmericard-nimellä jo vuodesta 1958, ollen maailman ensimmäinen varsinainen luottokortti. Tätä nykyä maailmalla pyörii yli 2,1 miljardia erilaista Visa-korttia, jotka kelpaavat maksuvälineeksi noin 24 miljoonassa myyntipisteessä yli 200 maassa eri puolella maapalloa, ja rahaa sillä voi nostaa yli miljoonasta Visa-merkillä varustetusta pankkiautomaatista. Nykyään Visa-kortit ovat huippusuosittuja verkko-ostosten maksuvälineinä.

Euroopassa Visa Europe vastaa Visa-kortteihin liittyvien maksujen ja palvelujen kehittämisestä ja turvaamisesta, mutta sen jäseninä ja omistajina toimivat pankit ja rahoituslaitokset vastaavat korttien myöntämisestä ja päättävät myös itsenäisesti veloittamistaan maksuista. Tällä hetkellä Visa Europen omistavat 4 600 pankkia 36 maassa.

Suomi on kulkenut Visa-korttien osalta hieman jälkijunassa, vaikka onkin viimeisen vuosikymmenen aikana kuronut eron kerralla umpeen. Suomen ensimmäiset Visa-kortit nimittäin myönnettiin vasta 1980-luvulla, ja vasta 2000-luvulla luotto-ominaisuuden omaavat kortit. Puhdas Visa-luottokortti liikennöi suomalaisissa lompakoissa ensi kertaa vasta vuonna 2005. Tänään Visalla voi maksaa kotimaamme kamaralla jo yli 80 000 myyntipisteessä ja Suomessa on myönnetty kortteja jo reilusti yli 5 miljoonaa kappaletta. Tällä hetkellä maassamme myönnetään niin Visa Electron-pankkikortteja, Visa Credit/Debit -luotto- ja pankkikortin yhdistelmä, sekä Visa Credit -luottokortteja. Niiden lisänä ovat mm. Visa Silver – ja Visa Gold -luottokortit, ja Visa PrePaid -ladattava maksukortti. Visa-korttia tarjotaan myös eri ominaisuuksilla, kuten K-Plussalla, S-Etukortilla jne., jotka ovat kunkin kanta-asiakasohjelman jäsenten haettavissa. Yritysten käyttöön on saatavissa Yrityskortti, jolla vaikkapa kaikki firmasi avainhenkilöt voivat maksaa työhön liittyvät menonsa ja nostaa tarvittaessa käteistä.

Uutuutena Visalla on käytössä eräisiin kortteihin saatava kontaktittoman lähimaksamisen ominaisuus, eli korkeintaan 25 euron ostokset voit tietyissä maksupisteissä maksaa viemällä korttisi lähelle maksupäätettä, ilman että joudut syöttämään korttia lukijaan tai näppäilemään PIN-koodiasi. Kyseisen ominaisuuden saat ainakin Nordean Debit -korttiin, lähimaksamisen hyväksyviä päätteitä vain on edelleen harvassa.

Visan suosion salaisuutena on kortilla saatava, sovittujen rajojen puitteissa, aina käytettävissä oleva ”laina” (joka usein on ensimmäisten 30 vuorokauden ajan koroton), kortin helppo saatavuus, myynti- ja rahannostopisteiden huima määrä ja luonnollisesti Visa-organisaation takaus kortilla maksettaessa. Esimerkiksi luottokortilla maksetusta lomamatkasta saat rahasi takaisin, jos matkanjärjestäjä meneekin konkurssiin tai muusta syystä lopettaa toimintansa ennen kuin ehdit nauttia lomastasi. Olet myös suojattu kortin katoamisen tai varkauden kohdalla. Parhaisiin Visa-kortteihin liittyy myös jatkuva matkavakuutus ja Tuoteturva-vakuutus.


Kommentit

Visa — 1 kommentti

Vastaa käyttäjälle Eino Ilmari Rosendahl Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>